Puhutaan nyt edes vähän myös vanhusten hoivakriisistä. Ei se minnekään ole kadonnut.
Se on peittynyt ”viikossa lääkäriin”- keskustelun alle.
Mulla on tähän lyhyesti sanottuna kaksi vankkaa näkemystä:
1) ulkomainen työvoima tarpeen ja tervetullutta mutta samat vaatimukset osaamisen suhteen ja kielitaito oltava kunnossa! Miten me ajatellaan vanhusten kanssa voivan elämän perusasioissa työskennellä millä kielitaidolla vain, kun työ tapahtuu kommunikoiden ja persoonalla ja olemme lakiin kirjoittaneet että palvelua on saatava omalla kielellä?
2) Tällä yltiöpäisellä kotihoitokiimalla, silmät sulkien yksilöllisiltä, tilannekohtaisilta ja taloudellisilta tosiasioilta, emme saa ikäihmisten hoivaa ikinä hyvälle tasolle! Jos ihminen tarvitsee jatkuvaa valvontaa tai ohjausta tai hoivaa selviytyäkseen turvallisesti ja perustoiminnoistaan, ei hänen paikkansa enää ole kotona, koska emme milloinkaan saa riittämään rahoja ja henkilöstöä kaikkien luokse yksittäin.
Lusikka kauniiseen käteen ja tunnustamaan että ikäihmiset tarvitsevat turvallisia ja viihtyisiä, kodinomaisia hoivapaikkoja riittävästi sen jälkeen, kun kotihoidon muutama päivittäinen käynti ei enää riitä. Kivoja seniorikortteleita ja palveluasumista sekä tehostettua palveluasumista. EI laitoksia EIKÄ väkisin turvatonta kotona oloa.
Tämä on kunnia asia! 
Sen lisäksi tämä on sitä aitoa säästöä, kun ikäihmisen elämä ei ole 5 päivittäisen käynnin ja pitkien, taajaan toistuvien ambulanssirallien ja erikoissairaanhoidon paikoilla makuuttamisen pyörteissä pyörimistä.
Laitosten aika on onneksi mennyttä! Hoivakoti paikkoja ja seniorikortteleita sen sijaan tarvitaan.
Yltiöpäinen normitus romukoppaan ja turvaa ja lämmintä huolenpitoa tilalle.
Muistutuksena meille, että jos hoivattava haluaa tällaisen lohileivän ja lasin piimää iltapalaksi, se hänelle hommattakoon.
Yksin kaukana kotona ollessaan, kyvyttömänä toimimaan, hän ei sitä saa. Eikä kohta enää jaksa kaivatakaan.
Pidetään huolta 